Sodankylän kirkon kattokruunusta löytyy tuttu sukunimi — Ivar Mellenius piti kylän ensimmäistä bensa-asemaa

Sodankylän kirkon käytävän yläpuolella olevista kolmesta suuresta kattokruunusta keskimmäinen erottuu joukosta. Toisin kuin kahdessa muussa, sen alaosasta löytyy kaiverrus: ”Kunnioittaen Robert ja Maria Melleniuksen muistoa lahjoitti Sodankylän kirkolle Ivar Mellenius vuonna 1935″.

Ivar Mellenius (1864-1944) työskenteli aluksi nahkurina ja pirttikahvilan pitäjänä Sodankylän kirkonkylässä, Kitisen itäpuolella. Myöhemmin hän hankki tontin Kitisen länsipuolelta Jäämerentieltä ja muutti sinne rakentamaansa taloon. Hän perusti ja hoiti kylän ensimmäistä bensiiniasemaa. Se sijaitsi nykyisen S-Marketin parkkipaikalla.

Pentti Mellenius muistelee Ivar-isosetää näin:

”Ivarilla oli komea, pitkä parta. Kitisen itäpuolella asuessaan hänellä oli isot nahan muokkaamiseen tarvittavat pinot parkkia Melleniuksen navetan takana.

Bensiiniasemaa pitäessään hän ei luottanut mittariin. Hänellä oli kymmenkunta pientä kiveä, ja aina viiden litran mitallisen tankkaamisen jälkeen hän siirsi kiven toiseen pinoon. Hän oli hyvin tarkka.

Kun tiesimme hänen tarkkuudestaan, me penskat testasimme häntä. Kun olimme hänen luonaan, siirsimme esinettä takan yläpuolen hyllyllä kun hän ei nähnyt.

— Hmh! Kuka se tuonki on siirtäny, Ivar sanoi muutoksen huomattuaan.

Ivar oli poikamies. Hän oli menossa naimisiin ja oli Rovaniemellä jo kihlojen ostossa, kun jäi eteiseen kuuntelemaan miten morsian kertoo hänestä äidilleen. Kun tämä ei puhunut hänestä nätisti, Ivar lähti eikä tullut takaisin.

Kirkon kattokruunun tarina ei tullut koskaan puheeksi. Ehkä kirkolla oli keräyskampanja kattokruunuja varten — tästä ei ole varmuutta.

Sukuseuramme päämiehen tunnusmerkkinä on Ivarin kävelykeppi. Sen hän sai 70-vuotislahjaksi postiautomiehiltä. Tankkaamassa käyneet postiautoilijat taisivat  mielellään vaihtaa kuulumisia puheliaan Ivarin kanssa.”

Ivar Melleniuksen kuolinpäivänä 2.9.1944 alkoi väestön ja karjan evakuointi Sodankylästä Keski-Pohjanmaalle ja Ruotsiin.

P.S. Sodankylän kirkosta löytyy muitakin suvun lahjoituksia. Sodankylän seurakunta vietti 230. juhlavuotta vuonna 1997. Sukuseuramme lahjoitti seurakunnalle kaksi stolaa.

Lahjakirjassa lukee: ”Sukuseuran jäsenet ovat kiitollisia kotiseurakunnalle ja sen työntekijöille elämisestä seurakunnan jäsenten rinnalla niin juhlana kuin arkena ja niin ilon kuin surun hetkilläkin.

Erityinen syy lahjoitukseen on se, että sukumme jäsen Olof Mellenius toimi kirkkoherrana seurakunnassamme 1825-1839 ja sukumme jäsen August Melleniuslukkarina 1888-1931.”

Lahjakirjan allekirjoittivat Veli-Erkki Melamies Oulusta, Sakari ja Helli MelamiesSodankylästä ja Riitta ja Pekka Tuomivaara Sodankylästä.

”Kunnioittaen Robert ja Maria Melleniuksen muistoa lahjoitti Sodankylän kirkolle Ivar Mellenius vuonna 1935″. Löydätkö kuvasta myös kuvaajan?

Ivar Melleniuksen kuva löytyi Museoviraston verkkopalvelun kautta Tampereen Postimuseosta. Saateteksti on tällainen: Postilinja-auton tankkaus Sodankylässä. Auton tankkauksessa kuljettaja Salminen (oikealla) ja Fredrik Oikarainen. Taustalla kauppias Iivari Mellenius.

Melamiehiä

Tämä tarina on kirjasta ”Mellenius-Melamiehet aikain vaihteluissa” (toim. Helmi Luomi 1997)

Melamiehiä
Pentti Melamies

On joulun seutu 1972. Noin kuukausi sitten pari vuotta täyttänyt pojanpoikani Markus istuu pikkuautojensa kanssa lattialla. Lueskelen jotain. On ollut kauan hiljaista. Odottamatta Markus sanoo kysyvästi:
– Ukki?
– No, mitä?
– Ovatko kaikki Melamiehiä?
– Ei. Eivät kaikki ole Melamiehiä.
Itsekseni ajattelin, että Jumalan kiitos. Markus hetken mietittyään lyö pienen nyrkkinsä lattiaan ja sanoo:
– Mutta minä olen.

Kööpenhaminan reissu 2013

Teimme kolmen päivän matkan Kööpenhaminaan alkukesästä 2013. Matka tehtiin lentäen, ensin Oulusta Helsinkiin. Olimme muutaman tunnin Helsingin kentällä, kunnes lensimme Kööpenhaminaan. Hotellimme oli lähellä rautatieasemaa, joten hyppäsimme junaan. Olimmekin keskelle Kööpenhaminaa jo 20 minuutin kuluttua. Poistimme matkaväsymykset kahden tunnin nokosilla. Nälkähän sitä oli tullut, kun viimeksi oli saanut pienen sämpylän lentokoneessa. Lähdimme etsimään ruokapaikkaa, joka löytyikin ihan läheltä, rautatieasemalta. Kyllä ruoka maistuikin pitkän matkarupeamman jälkeen. Tämän jälkeen oli jo mukavampi kierrellä Kööpenhaminan keskustaa ja katsella kadun vilinää. Keskustaa hallitsi yksi iso työmaa. Metrolinjaa laajennettaa ja se on valmis vuonna 2018. Mutta silti, Kööpenhamina on kaunis kaupunki.

Launatai oli sitten se päivä, jota Roope odotti. Menimme Lego-storeen. Olimme luvanneet Roopelle, että siellä saa olla niin kauan kuin haluaa. Siellä vanhakin nuortui! Kaupassa löytyi pientä tavaraa kuin, myös isoja kokonaisuuksia. Me vanhatkin innostuimme ostamaa Lego-tavaraa; lego-ukkoja ja kaikkia hauskoja Lego-palikoita. Roope osti ison lentokoneen ja Seattlen tornin. Meillä oli iso kassi, kun lähdimme pois.

Kööpenhaminassa kiertelee kaksikerroksia linja-autoja, jotka kiertävät kaupungin nähtävyyksiä. Hyppäsimme sellaiseen linja-autoon, jonka reitin varrella sijaitsee pieni merenneitopatsas. Se oli pikainen visiitti patsaalla, mutta onneksi siitä saatiin kuva. Vahinko, että kiertoajelun aikana alkoi satamaan kovasti vettä. Saimme kuitenkin jonkinlaisen aavistuksen Kööpenhaminan kaupungista.

Suununtaina ennen kuin lähdimme kotiin, kävimme vielä eläintarhassa. Meillä meni siellä monta tuntia kierrellessä. Yksi hienoimmista paikoista oli jääkarhujen linnake. Jääkarhuja voi katsoa ylhäältä, mutta myös alhaalta ”ruohonjuuritasolta”. Digikameralla oli käyttöä! Koska meillä oli aikaa kiersimme kaikessa rauhassa koko laajan alueen. Näimme satoja eläimiä, pienestä hyöteisestä suureen elefanttiin. Välillä piti tietenkin syödä jätskit.

Illalla jätimme hyvästit Kööpenhaminalle ja lähdimme kohti Suomea. Olimme Oulussa puolen yön jälkeen. Vaikka sää eivät meitä Kööpenhaminassa suosineet, niin reissusta jäi mukava tunnelma.

Terveisin,

Roope, Anne ja Salla Sandran klaanista

Anne ja Roope ihailemassa lego-palikoista tehtyä Nyhavnia

Kauko Melamiehen ja Marja Toiviaisen os. Melamies tapaaminen maaliskuussa v. 2014 Rovaniemellä.

Osallistuin Rovaniemellä 21-23.3.2014 pidettyihin Avantouinnin MM-kisoihin. Jo ennen kisoja päätin, että käyn samalla reissulla tapaamassa Kaukoa ja Kerttua. Niinhän me Eskon kanssa löysimmekin heidät Hillankukasta, palvelutalosta. Alkoi puheen sorina ja kuulumisten vaihto. Meillä oli paljon puhumista. Olimme tavanneet edellisen kerran Hailuodossa vuonna 2009
Melko pian juttelujen edetessä huoneeseen tuotiin iso hillakakku. Me ihmeteltiin, että ainako tässä talossa on vieraille näin komiat trahteeraukset. Mutta eläpäs hättäile. Sisään tulee kaksi heidän lastaan. Minna Joroisista ja Martti Ranualta, molemmat puolisoineen. Mikä sattuma. Sattumalle löytyi kuitenkin helposti selitys: Kaukon syntymäpäivä lähestyi, 31.3 Kauko täytti 87 vuotta.
Meillä, hiukan nuoremmilla riitti siinä puhetta, kun kerroimme keitä ja mitä suvunharaa itse kukanenkin olimme. Se oli tosi rattoisa tapaaminen. Osuttiin kerrankin oikeaan aikaan pohjoiseen. Kakku oli makiaa ja kahavi kuumaa. Oli mukava lähteä ajelemaan kohti Oulua.

Kerttu ja kauko
Vas: Kerttu, Martti Melamies, Kauko, tytär Minna puolisoineen sekä Marja ja Esko Toiviainen.

Minulle kävi hienosti MM-kisassa. Voitin 75 vuotiaiden sarjan 25m vapaauinnin ajalla 22.72. Samassa erässä ui pari miestäkin, toinen heistä venäläinen. Taakse jäivät kaikki, kaksi naista ja molemmat miehet.
Kisoissa oli 1200 uimaria 34 eri maasta. Kaikki eivät olleet koskaan ennen uineet avannossa. Nämä kisat näyttävät paisuvan vuosi vuodelta suuremmiksi. Ensimmäisissä MM- kisoissa Helsingissä vuonna 2000 oli mukana 500 uimaria. Muuten, satuin voittamaan sielläkin. Tosin silloin 60 vuotiaiden sarjan.
Laitan tähän muutaman kuvan tapaamisestamme ja MM-kisoista.

Jätkänkynttilä
Startti
Huoltojoukot Antti ja Esko Toiviainen
Palkintojenjako

Muistelmia Gustava Melleniuksesta

Muistelmia isoäidistäni Gustava Melleniuksesta os.Kiuru synt.24.2.1875. Kuoli evakossa Kannukseen 15.12.1944 ja on haudattuna Kannukseen.

En kovin paljon muista isoäidistäni, mutta se mikä on jäänyt mieleen hänestä oli, että hän aina piti hyvän huolen meistä lastenlapsistaan. Äitini Vega joka palveli postilaitosta oli melkein aina töissä ja isäni Niilo joka oli Kemiyhtiön työnjohtajia oli myös paljon savotoilla ja sen vuoksi olimme papan ja isoäidin hyvässä hoidossa. Isäni siunattiin sankarihautaaan 20.6.1940 jonka jälkeen isovanhempien kasvatustyö tuli vieläkin korostettummasti esiin. Äidin työpäivät olivat hyvin epäsäänöllisiä, koska elettiin hyvin rauhattomia aikoja, silti postin piti toimia täydellä teholla. Talvisotatalvena olimme me lapset isoäidin kanssa evakossa Ylitorniolla, jossa äitini isä toimi asemapäällikkönä. Olihan se mukava kaiken surun keskellä, erosta äidistä ja isän menettäneenä, kun saimme turvautua isovanhempiemme hellää hoivaan. Jatkosodan syttyessä olimme Sodankylässä ja muistan kuinka monta kertaa pakenimme Mannerorven mökille Kommattilammelle muka viholliskoneita pakoon ja turvaan ilmapommituksilta. Isoäiti oli silloinkin meidän lasten turvana ja tukena. Isoäiti oli komea pitkä nainen, joka piti hyvää huolta taloudesta ja niistä lukemattomista yövieraista, joita talossa yöpyi sen ajan käytännön mukaan. Yöpyjät olivat ihmisiä, jotka olivat menossa savottatöihin pohjoiseen. Muistan muutamia tapauksia, joita minulla on jäänyt mieleen isoäidistäni erityisesti. Kerran alakoulun ensimmäisellä luokalla opeteltiin virkkaamaan patalappua. Minulta tämä taito täysin puuttui ja vaikka kuinka yritin valkoisesta langasta kutoa patalappua, niin siitä lopulta tuli musta pallo. Kysyin opettajalta,että voisinko viedä työn kotia ja tehdä sen uudelleen. Opettaja suostui ja niin sain isoäidin virkkaaamaan minulle tämän patalapun ja koska hän oli hyvä käsistään, niin seuravana päivänä opettaja kehui työtäni erinomaiseksi ja lupasi laittaa sen koulun päättäjäisissä kaiken kansan ihailtavaksi. Hän kyllä varmaan aavisti, että joku muu kuin minä oli ollut asialla. Tammikuussa pappa saatettiin haudanlepoon Sodankylään. Hänen ei tarvinnut enään nähdä sitä hävitystä mitä hänelle niin rakas Sodankylä sai kokea vielä samana syksynä, jolloin saksalaiset polttivat Sodankylän maantasalle. Meidänkin talo paloi samoin kaikki muutkin Pullinpuolen talot. Isoäti kohtasi määränpäänsä evakkoreissulla Kannuksessa, jonne hänet on haudattu. Hänen hautakumpunsa oli vuosikymmeniä tietymättömissä, vaikka useaan otteeseen yritin Kanuksen seurakunnasta saada selville missä hauta sijaitsee. Ihan muutamia vuosia sitten se vihdoin löytyi ja äitini vuosikymmeniä sitten teettämä hautakivi saatiin vietyä isoäidin haudalle. Isoäidin viereisessä haudassa lepää myöskin evakkoreissulla Kannuksessa kuollut sodankyläläinen Aino Mannerma. Mielessäni on kauniit muistot isoäidistäni.

Pentti Mellenius, Kempele